tiistai 27. elokuuta 2013

1 vuotias ♥

Pieni rakas, erityisen ihana poikamme tänään 1vuotta. Sinulla on Hurmaava hymy, joka valloittaa lähes joka hetki. Ei tarvitse ihmeellisiä ja monimuotoisia temppuja tehdä jotta tuosta hymystä saa osansa. Katseesi kun kohtaa niin kujerrat iloa ja naurua. Onnellinen ja täynnä iloa.

Siitä alkaa minuutilleen oleen vuosi kun sain sinut syliini. Pienen lämpimän, hiukan ehkä siniseen vivahtavan käärön. Ensimmäisiä itkujasikin jouduin hiukan kyselemään, saaden kyllä vastauksen melko pian. Sinuun rakastui heti, kaikki. Rauhallinen, valloittava poika.

Nyt sylissäni olet aivan yhtä, ellet jopa vieläkin rakkaampana. Isona poikana, mutta silti vielä niin pienenä. Hymyilet niin että kaikki neljä hammasta loistaa ja naurusi raikuu alakertaan saakka.

Vielä et ole valmis lähtemään tutkimaan maailmaa, vaikka halut siihen on kovat ja hermostus on taattu kun pallo kierii liian kauas. Pienet jalat ja kädet viuhuu ilmassa, peppukin välillä nousee ilmaan. Nenä kyntää ikävästi lattiaa ja kiukku kasvaa. Pallo ei tule luo vaikka kuinka komennat. Vielä tulee kuitenkin päivä jolloin pääset pallon luo, ihan itse, ilman kiukkua. Lupaan sen sinulle.

Sinulla on taitoa syödä jo vähän riisikakkua ja maissinaksua itse. Jugurtti on suurta herkkua, samoin mustikat ja mansikat. Kovasti halua sinulta löytyy upottaa sormet puuroon ja ruokaan, samoin omaan käteen lusikkakin täytyy saada. Vielä kun opit laittamaan sen suuhun ja vähentäisit tuota ruoka lusikalla seinään,roiskis maalaustyyliä ;)

Siskosi on ehkä maailman ihanin ja paras kaveri. Vaikka hän välillä vie lelut kädestä, pukkaa päällä päähän ja vähän tökkii kutittaakseen, nautit silti. Vaikka hetki sitten olisi harmittanut, unohdat sen kyllä pian ja hymy palaa kasvoillesi. Kukaan muu ei saa sinua nauramaan niin kovasti kuin sisko. Oli hänellä sitten ilmapallo tai vain hän siinä hassuine ilmeineen ja liikkeineen, sinä naurat. Kaikki murheet katoaa. Rakkautta, vahva side välillänne. Kumpa se säilyisi ikuisesti.

Kovia ääniä pelkäät, silloin auttaa äidin tai isin syli. Siihen syliin pääset koska vain, siinä on aina paikka. Kotona olet jo kovempiin ääniin tottunut etkä enää jokaiseen siskon kiljumiseen säpsähdä.

Rakastat palloja, kovia ja pehmeitä. Tuleekohan sinusta jalkapalloilija vai ehkä koripalloilija. Aika näyttää. Hyvä sinusta tulee, hyväksi ja tasapainoiseksi koitamme sinut kasvattaa.

Rakastan tuoksuttaa niskaasi joka vielä ainakin hetken tuoksuu vähän vauvalle. Sekin saa sinut nauramaan.

Olet meidän oma ihana yksi vuotias aurinkomme. Pysythän aina tuollaisena valoisana. En murehdi tulevaa. Olet tässä ja juuri sinä. Mihinkään en sinua vaihtaisi ja päivä päivältä rakastan sinua enemmän ja enemmän. Tulet kehittymään täysin omalla tavallasi ja omalla ajallasi ja tuen ja autan sinua kaikessa, nyt ja aina missä ikinä tarvitsetkaan. Vaikka maailma voi joskus kohdella kaltoin ja välillä satuttaa, sinulla on aina paikka jossa olet turvassa.

Olet meidän aarteemme, hymypoika ♥
Onnea rakas, tämä on sinun päiväsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)