perjantai 18. lokakuuta 2013

Hiiri

jep, oikein luettu. Meillä on pari päivää yhden sisäseinän välissä ollut hiiri (tai joku muu tarpeeksi pieni, joka sinne mahtuu rapisemaan)

Toissailtana havahduin ihmeelliseen kolahdukseen, jota ihmettelin vielä enemmän kun syytä en löytänyt. Sohvalle palauttua kohta kuului taas samanlainen kolahdus. Jälleen tarkastamaan mitä tapahtuu. Vieläkään en syytä löytänyt.

Omaan liian vilkkaan mielikuvituksen, ja kehittelin jo ties mitä kauhukuvia täällä. Kolmannen kerran jäin jo eteiseen seisomaan odottaen seuraavaa kolahdusta. Tulihan se ja samalla ihmeellistä rapinaa. Kurkin kylppärin oven raosta mahdollista putkista tullutta käärmettä. Eihän siellä sellaisia ollut. Rapina kuuluikin eteisen ja kylppärin väliseinän välistä. Seinä ei ole edes leveä, ja vielä se että asutaan kerrostalossa ja vielä keskikerrokissa.. Kovasti ihmetystä herättää, mistä se on tiensä tuonne pienimmän seinän väliin löytänyt. Ulkoseinää lähelläkään.

Eilen amulla kävi erittäin hämmästynyt talonmies irrotteleen pistorasiaa ja pienestä reiästä sinne myrkkyä ujuttamaan. Tosin edelleen tuo tuolla rapisee ja koittaa kaivautua jostain ulos. Ja ei, mä en todellakaan halua, että se vahingossakaan eksyy tänne sisäpuolelle. Me molemmat ei jäädä näiden seinien sisäpuolelle. Nih :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)