Viikonloppu, tai ainakin lauantai meni touhussa ja tohinassa. Lähdettiin aamulla Mimmien keikalle, meillä kun nuo on tytölle ollut alusta asti tosi tärkee juttu. Sitä riemun määrää oli ihana seurata, kun toinen nautti koko sydämestä. Laulua ja leikkiä,alkukankeuden jälkeen neiti leikki ja hyppi mukana. Poikakin vissiin tykkäsi, niin tarkkaan katseli ja loppuhetket hytkyi hymyillen mun sylissä. Loppuhuipennus oli vielä nimmari omaan kirjaan ja yhteiskuva. Tämä muistetaan varmasti pitkään. Ja onhan siitä kyllä puhuttu, paljon. Ihana olo tulee itsellekin kun tietää ja näkee toisen riemun.
Mimmien jälkeen huristeltiinkin synttäreille. Loppupäivä ja ilta menikin siellä ja pieni tekeminen oli pitää lapset hereillä automatka kotiin. Äidin "laulutaitoja" tarvittiin taas, siihen kun yksikään ei nukahda, edes vahingossa..
Kotona nuo päivän ja automatkan väsyttämät matkalaiset mutustivat hyvällä ruokahalulla puuron, ja nukahtivat vastaan laittamatta.
Sunnuntaina lähdin äitini seuraksi muutaman kirpputorin koluamaan, ja ihan kohtuuden rajoissa koitin pysyä.
Reissun jälkeen lähdettiin vähän siistimään ja viimeistelemään kissan hautapaikka. Tytön kanssa koristeltiin. Risti tehtiin vasta myöhemmin kuvien oton jälkeen, mutta nyt sekin paikoillaan. Ikävä on kova, kovin hiljaiseltahan koko koti tuntuu, kun pientä kehräävää ei jaloissa pyöri, eikä kukaan tule ovella vastaan kun tullaan kotiin. Toivottavasti nyt oikeasti on parempi paikka. ♥
Tähän aamun herättiin ihanien pakkaslukemien kera, ja kauhealla tohinalla ulos. Tuo pikkupakkanen, pikkuhiljaa heräilevä ulkoilma ja auringinsäteet on vaan niin ihanaa. Käveltiin pitkin poikin niin hitaasti edeten, että kiireisimmällä olis tullut jo muutama sana vastaan. Noh, meillä ei ollut kiire. Tytön tahtiin mentiin, välillä eteenpäin, välillä taaksepäin. Jossain kohtaa viivyttiin pitkiäkin aikoja tutkien ties mitä. Neiti ihmetteli kovin yhdessä kohtaa, missä mato on. Tässä samassa kohtas joskus loppukesästä tuijotettiin kastematoa.
Peppumäkeäkin tyttö koitti jollakin polulla laskea, onnistuen ainakin jotenkin, riemun kiljahduksista päätellen.
Koko pieneen, noin puolen kilometrin matkaan kulutimme ainakin tunnin, vähän reilunkin. Kotipihassa heiteltiin vielä palloa. Poika nautti selvästi eniten tästä pallottelusta. Niin kova oli kiljahtelu ja nauru aina kun pallon sai omiin käsiin.
Päiväunien jälkeen leikittiin ja kuunneltiin soittorasioiden musiikkia. Kummallakin lapsista on omat soittorasiat, jotka toivon säilyvän aina aikuisuuteen saakka mukana ja tärkeänä. Ainakin nyt näyttää hyvältä ♥
Lämpöä loppuiltaan ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pieni merkki käynnistäsi :)