lauantai 12. lokakuuta 2013

Uusia taitoja ♥

Meidän pieni poika ryömii ♥ 1v ja 1kk, etenee hitaasti ja aivan hassulla omalla tavallaan, mutta eteenpäin. Lähinnä vetää itseään käsien avulla eteenpäin. Välillä nostaa pepun pystyyn ja siitä potkasee jalat suoraksi. Kyllä tämä tästä. Vielä ei puhuta kun muutamista kymmenistä senteistä,mutta alku se on tämäkin.
Toissapäivänä oli varovaista kokeilua ja yritystä. Eilen jo mentiin ihan kivasti, tänään tehtiin tytön kanssa palapeliä niin pikku palapelin palojen kähveltäjää sai olla koko siirtämässä muihin touhuihin. Ei haittaa, tän lapsen kohdalla en varmasti tule sanomaan että pysyisipä paikallaan ♥


Loppuviikko meillä onkin ollut kaveria kylässä kuinka ja paljon. Ollut niin kivaa, kun ollut seuraa ja tekemistä. Herkkuja unohtamatta..

Yhtenä aamulla meillä neiti laittoi lääkärileikin pystyyn. Ensin hän oli lääkäri ja pikkumies tuli varmasti huolella tutkittua. Sitten vaihtuikin osat. Kissakin kävi välillä kokeilemassa, en ihan varma kumpi hänen roolinsa oli, vai kenties molemmat. Kivaa noilla kuitenkin oli.



Tänään käytiin shoppailemassa mun kummipojalle ja tämän siskolle synttärilahjat. Neiti olis halunnu tyhjentää koko h&m:n koruista, kengistä ja vaatteista. Hyvin toinen jo tietää mitä haluaa. "Äiti! Tämä voisi olla ihana!" Tämä lausahdus kera muutaman oh wau huokauksen jälkeen. Mut kääk meidän maku alkaa olla jo kovin erilainen. Ei äitin näyttämät takki tai muut kelvannut. Ehei. Liian tylsiä neutraaleja värejä. Hän olisi tahtonut sähäkän pinkin takin, leopardikuvioiset kengät ja mustan kimallelaukun. Hei seis maailma mun tyttö on vasta kaksi. Kyllä mä vielä haluan ostaa niitä hempeitä tyttövaatteita!

Ostettiin myös tytölle uusi palapeli, jota tehtiikin ilta yhdessä. Pikkuveikka mukana, tottakai.

Toinen uusi, (ei ehkä niin kiva juttu) minkä poika on keksinyt, on pureminen. Eikä pure edes hiljaa. Hampaan jäljet on tänään saatu käsivarteen, eilen polveen ja sormeen. Okei, sormeen pureminen oli ehkä omaa syytä.. mitäs laitoin sormeni toisen suuhun.

Huomenna kutsuu lastenmessut ♥onkohan joku muukin sinne eksynyt? ;)

 Ja päivän kysymys, "Äiti, voidaanko me joskus mennä avaruuteen?"
Tota öö.. niin, voidaanko?

1 kommentti:

Pieni merkki käynnistäsi :)