keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Rentoudutaan ja nautitaan ♡

Viikonloppuna tää äiti rentoutui hyvän ruuan ja musiikin parissa ihanan ystävän kanssa ♡ Paikkakin oli kummallekin uusi, mutta ruoka oli hyvää, eikä rahapussillekaan suurempaa lovea tehnyt. Hyvää teki ja jaksaa taas. Kiitos A ♡


Perheen kanssa on ulkoiltu paljon, omalla pihalla ja myös puistossa. Pikkumies onnistui kiipeämään liukumäen raput itse ja olihan tuo nyt riemun paikka. Ei sieltä pois olisi haluttu tulla ollenkaan. Onneksi hiekkalaatikko ja autonrengas sai kiukut unohtumaan ja puistoilua voitiin jatkaa hyvällä mielellä.


Tänään lainattiin papan autoa ja vietettiin päivä ystävien luona. Lapset on samanikäisiä, joten seuraa (ja vauhtia) riitti.
Pienemmät viihdytti toisiaan piiloleikillä verhon kanssa ja isommilla oli milloin pelejä, milloin pientä riitaa. Uhmakkaat 3.5vuotiaat kokeilevat kyllä rajoja, mutta vielä ovat hallittavissa (ja jätskillä lahjottavissa).
Herkkuja on syöty tänään luvattoman paljon, mutta ehkä sitä aina välillä. Hyviä oli, nams.


Pikkumies kokeili seisomatelinettä tänään ja hienosti viihtyi. Toisaalta ei tuota enää tarvitsi, kun nousee itse seisomaan ja siinä seisookin, mutta koska alas tulo on vasta varmaan suunnitteluasteella, olisi tuo joissain tilanteissa turvallisempi. Alas kun jalkojen väsyessä tullaan välillä pää kolisten, kuten tänä iltana.. Jätkän jalat petti ja lasten pianon alle jäi makaaan. Ei itkua, ei liikettä. Hyvä ettei oma sydän pysähtynyt kun nostin NAURAVAN pojan sieltä pois, naamalla ilme "uudestaan, se oli kivaa". Ei kiitos, ei enää vastaavia pelotuksia. Hui!
Mutta niissä tilanteissa, kun ei itse pysty haukkana toista vahtimaan, voisi tuo olla vaihtoehto.. mutta katsotaan.


Hyödyllistäkin tuli pienempien päiväuniaikaan tehtyä. Kuvailtiin paljon tavaraa myyntiin. Toivottavasti oli jotain apua ♡
Isommat eivät oikein lepohetkeään Nalle Puhin ääressä ymmärtäneet, mutta metelistä huolimatta pienimmät saivat päiväunensa ja mammat selvittivät lelu- ja vaatevuorta. 

Kaatosateessa aamulla paikalle saavuttiin, auringonpaisteessa ajeltiin kotiin. Suvi Teräsniskaa vaadittiin kuunneltavaksi koko matka, jopa yhtä ja samaa kappalettakin olisi pitänyt kuunnella. Joku raja sentään, vaikka se yksi ja sama kappale pääosin soikin, ja soi päässä edelleen.. *huokaus*
Aamun harmaudesta ja vesisateesta huolimatta, päivästä tuli vallan mahtava ja oikeinkin aurinkoinen. Ensi viikolla uudestaan, pidemmän kaavan mukaan. Kiitos tästä päivästä A, A ja K ♡. Teistä on puhuttu vielä puoliunessa!


Meidän perheessä on tulossa suuria muutoksen tuulia, mutta niistä kerron enemmän ajallaan.

Nyt nautitaan auringosta ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)