keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kun neljästä tulee kolme, ainakin hetkeksi

Aiemmin mainitut uudet tuulet ovat pyyhältäneet sekoittaen arkea aikalailla. Isi otti vähän etäisyyttä ja muutti ainakin hetkeksi omaan asuntoon ja nyt asumuseron aikana selvitellään  kokonaisena perheenä jatkamisen mahdollisuutta. Isi käy lasten luona varmasti päivittäin ja on lasten kanssa paljon. Vanhemmat vain vähän etsivät paikkaansa. Pahalta tämä tuntuu, tytölle kaikkein raskainta ja vaikeinta on. Isin perään itketään, uhma on vähintään kymmenkertaistunut ja pikku ilkeyksiäkin tehdään. Siitä huolimatta, että itsekin on vähän mieli maassa ja painii rahojen riittämisen ja kotona-vai-töissä ajatuksien kanssa, pitää silti löytää ymmärrystä pienempien tunnemyrskyihin. Ei tämä lasten syy ole, ja se on heille selväksi tehty ja missään vaiheessa eivät saa niin kuvitellakaan. Tokihan toivotaan että kaikki on vain väliaikaista ja asiat paranisi tämän myötä, jotta saataisiin perhe joskus palaamaan yhdeksi, kokonaiseksi.

Kissavauvan tuloa odotamme viikonloppuna ja neiti taitaa odottaa kaikista eniten ♡ olimme kissan varanneet jo ennen päätöstä asumuserolle, joten emme peruneet kissan tuloa. Muutoksia on ihan tarpeeksi tulossa, joten edes tämä jo sovittu ja luvattu asia saa pysyä.

Helteistä olemme edelleen kärsineet. Ei näistä vaan voi nauttia, kun pelkkä hiekkalaatikolla istuminen saa hien pintaan. Onneksi näistä pääsee pian eroon.
Pikkumies nauttisi altaassa uimisesta tuntitolkulla, mutta neidillä on kyllästyminen jo tullut.


Viime perjantaina pikkumies kävi EEG:ssä ja tuloksia pitäisi nyt loppuviikosta saada. Vähän epäilen että filmissä mitään näkyisi, mutta pääasia että otettu on. Yhtään kohtaustakaan ei ole nyt hetkeen ollut, joten helpottuneita senkin puolesta ollaan. 

Ulkoiltu ollaan kaikesta kuumasta ja äärettömän röyhkeistä ja kiukkuisista ampiaisista huolimatta (kuopus jo ensimmäisen osumansa sai eilen illalla). Ollaan kärsitty yksi hirmuinen myrsky, joka sen vajaan kymmenen minuutin riehumisen aikana sai melkoisen tuhon aikaan tällä alueella. Puita kaatunut kymmeniä, katkennut ja hajottanut taloja, aitoja, sähkölankoja ja ties mitä. Eläissäni en tällaista myteriä ole nähnyt. Jos olisi kestänyt pidempään, en edes halua tietää mitä olisi tapahtunut.

Tämän illan vietin esikoisen kanssa päivystyksessä, kun yks kaks yllättäen pamahti yli 40asteen kuume. Ei nuhaa, ei yskää, vain itkuinen,väsähtänyt tyttö kera korkean selittämättömän kuumeen. Lääkkeet laskee kuumetta vain hiukkasen ja senkin vain tunniksi. Päivystyksessä ei löytynyt mitään syytä tälle (tosin vähän lääkäriäkin epäilen). Kotiin vain vointia seurailemaan ja yöllä tai aamulla takasin, jos muutosta huonompaan. Saa nähdä mitä tästä tulee.. Reuman vuoksi tuommonen selittämätön kuume vetää vähän hysteeriseksi tämän äidin..



Lastenhuoneen sisustus alkaa olemaan loppusuoralla. Verhot odottaa postissa (jos nyt ovat sen väriset kun toivon), leikkikeittiö on vihdoin maalattu ja koottu takaisin pienten kattilan paukuttajien leikkeihin. Vielä kun saa maalattu tuolit ja pöydän niin sitten on siinä. Kuvia saa valmiista huoneesta, esimakuna tämä ihanaakin ihanampi keittiö nyt, kiitos lasten maalari-isin! Äitikin teki osansa ja purki ja kokosi (hiokin vähän myös) osat valmiiksi.


Pikkumiehen syntymäpäivät lähestyy ja vihdoin sain kutsut juhliin vietyä postiin. Tasan kolme viikkoa ja meidän 1vuotiaasta tulee jo 2! Mihin tämä aika katoaa??
Noh, lahja on ostettu ja kakku hyvin suunniteltu (toteutus on se toinen juttu). 


Ja kysympä vaan, jos mittari ulos näyttää yli 40astetta, ei se ole enää mun paikka. Nih. Joka nauttii,nauttikoon munkin puolesta!



Nyt kömmin tuon hehkuvan kuuman tyttäreni viereen, ihan kun muutenkaan ei olisi kuuma..

Mukavaa huomista päivää ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pieni merkki käynnistäsi :)